Miia Heiskanen

Miia Heiskanen, lounasravintoloiden ravintolapäällikkö, VS-Ravintolat Oy

Olemme olleet Hovikallan asiakkaina reilun vuoden. Yhteistyö on toiminut hyvin, ja samaa olen kuullut myös muilta.
 
Hyvinä puolina mainitsisin Hovikallan luotettavuuden: aina kun tavaraa tilaa tietää tasan, milloin se tulee. Pidän myös proaktiivisuudesta, että meihin ollaan säännöllisesti yhteydessä ja kerrotaan esimerkiksi uutuustuotteista. Lisäksi itse voi aina soittaa ja kysyä, jos tulee uusia tarpeita. Hintakin on kilpailukykyinen.

Veli Markkanen, yrittäjä, Ravintola Käskynkkä

Olemme olleet Hovikallan asiakkaina noin kolmesta neljään vuotta. Hovikallalta tehdyt tilaukset tulevat ajallaan ja raaka-aineiden laatu on hyvää. Toisin sanoen kaikki pelaa.
 
Jos joskus tavara meinaa loppua kesken, niin Hovikallalla ei asiakasta jätetä pulaan. Parhaimmillaan, jos Hovikallalla ei ole ollut kiireelliseen toimitukseen autoa käytettävissä, niin olen käynyt omalla autolla hakemassa Jarin kotoa, ja sitten on yhdessä ajettu varastolle hakemaan täydennystä.
 
On meillä Hovikallalle myös yksi toive esittää: että kaikki pysyisi samanlaisena myös jatkossa.

Marko Voutilainen, keittiömestari, Kalpa Hockey Oy / Ravintola Pelimies

Itse olen Hovikallan asiakkaana ollut jo pidempään, mutta Ravintola Pelimiehen asiakkuus alkoi ravintolan avaamisesta vuonna 2019.
 
Asiat ovat sujuneet Hovikallan kanssa aina hyvin. Tavaraa on hyvin saatavilla, ja joustoa löytyy esimerkiksi toimituksissa. Jos vaikkapa kovan menekin takia tarvitsee tehdä täydennystilauksia, niin toimitukset onnistuvat ihan saman päivän aikanakin. Hovikallan väen kanssa tulee myös oikein hyvin juttuun.
 
Myös heidän tuoteosaamiseensa voi luottaa: jos he eivät jotain tiedä, niin he kyllä selvittävät.